Tänne päivitämme kennelimme ja koiriemme menoa sekä meininkiä kera kaksijalkaisten.
Ette voi kuvitellakaan sitä onnen määrää mikä pienen koirulin silmistä paistaa kun saimme vihdoin lunta! Musta marraskuu vaihtui hetkessä valkoiseksi ja päivät kirkastuivat. Pitkään saatiinkin tallustella mustassa maassa. Sitä kuran määrää mikä kantautui sisälle pissalenkkien jälkeen, huoh!
Oulun poppoo kävi mettälenkillä ihmettelemässä marraskuisia hajuja. Lumesta ei ole tietoakaan, mettä tuoksuu kuin elokuussa ja lämpötila huitelee lähellä 10 astetta. Aika harvinaista täällä Oulun korkeudella!
Hain soopelisisarukset varaemolta 29.9. ennen sian rupsua. 7 viikkoa tuli täyteen ja oli aika siirtyä seuraavaan elämän vaiheeseen. Aurinko nousi peltojen takaa kun suuntasin auton nokan kohti Himankaa ja Onnelaa. Naperot nukkuivat koko matkan pehmythäkissä, silloin tällöin kuului ininää ja murahtelua - liekö unessa laukattu jäniksen perässä.
Olipa mukava nähdä Koipeliinin Sisupussia ja Koipeliinin Reissuliisaa pitkästä aikaa! Koiranpentujen elämässä viikko on huikea harppaus kehityksessä. Soopelit on jo melkein kuusiviikkoisia. Kaikki ympärillä oleva on alkanut kiinnostaa, laumatoverien koivet on oivaa riistaa ja kun uni yllättää voi kaverin päälle köllähtää koisimaan. Sisupussista on...
Meidän kennelin ihanien pentujen eläessä omaa elämää sijaisemon ja tämän ihanan perheen hoivissa, on Torvenkylän lauman elämä jatkanut kulkuaan omalla tahdillaan. Kovin olin toisenlaiseksi ajatellut loppukesän eli pienten tassujen töpötystä Onnelassa sekä pentujen kasvun seuraamista, mutta aina suunnitelmat ei mene kuin on ajatellut. Elämää se ei...
Pötkylät oli taas viikossa kasvaneet. Painoa on nyt ison paistiköntin verran, 1.5 kiloa. Puolitoista kiloa silkkaa ihanuutta! Ne otti selkeästi kontaktia toisiinsa ja meihin kaksijalkaisiin. Mönkiminen oli muuttunut ketteräksi kierähtelyksi ja suuhun oli puhjennut terävät naskalit. Vein tuliaisiksi punaista viiliä. Pienet punaiset kielet latkivat...
Miten nämä kasvaakin niin hirmu vauhtia! Kävin katsastamassa varaemon luona majailevat soopelisarukset eilen. Siellä ne mönki menemään muiden joukossa ehkä "hiukan" isompina. Kokoa oli tullut niin etteivät kämmenelle mahtuneet. Ahnaasti ne söivät jauhelihaa ja imivät maitoa Iineksen nisillä. Silmissä alkoi olla jo tutkivampi katse, "mikä ihme on...
Elokuu lähestyy loppuaan ja syksy saa. Viikossa on tapahtunut kaikenlaista. Oulun Koipeliinit on käyneet mettässä marjassa ja sienessä. Kaikki mahdolliset rapaojat on taas koluttu, oravat on ajettu puuhun ja myyrät kaivettu parempiin suihin.
Viikko on vierähtänyt kuin siivillä. Arki on asettunut uomiinsa ja Oulun Koipeliinit viettävät normisyksyä mettäretkillä ja pitkillä päikkäreillä. Peppineiti alkaa olla hurmaava oma itsensä vaativine katseineen. Laumamme viihtyy hyvin yhdessä ja ne keksivätkin kaikkea kivaa meidän ihmisjäsenten iloksi.
Raskas viikko takana. Pentueestamme selvisi lopulta yksi tyttö ja yksi poika. Soopelit, jotka ovat yhdessä kuin paita ja peppu, nukahtavat vierekkäin ja alkavat metelöidä yhtäaikaa nälkäänsä. Muut neljä hiipuivat hiljaa pois elvytysyrityksistämme huolimatta. Ehkä näin oli tarkoitus, luonto hoiti omansa.