Reissuliisa ja Sisupussi

Pötkylät oli taas viikossa kasvaneet. Painoa on nyt ison paistiköntin verran, 1.5 kiloa. Puolitoista kiloa silkkaa ihanuutta! Ne otti selkeästi kontaktia toisiinsa ja meihin kaksijalkaisiin. Mönkiminen oli muuttunut ketteräksi kierähtelyksi ja suuhun oli puhjennut terävät naskalit. Vein tuliaisiksi punaista viiliä. Pienet punaiset kielet latkivat pian lautasen melkein tyhjilleen, loput sai varamamma Iines. 

Huomenna 15.9. nämä naperot on 5 viikkoa, tyttö ja poika, varsinaiset reissailijat ja sisupussit. Välillä ihmettelee miksi juuri nämä kaksi selviytyi ja muut lensivät enkeleiksi. Ystäväni Ainassaaren Jenni sanoi raskaimpana hetkenä, että siellä missä on elämää on myös kuolemaa. Jostain kumman syystä se lohdutti. Tottahan se on. Kun katsoo naperoiden kahta pientä häntää, hädin tuskin tulitikkulaatikon mittaisia jalkoja ja hellyyttävää unentuhinaa, sydän melkein pakahtuu.

Ensi viikolla soopelit saa sirut ja ell tarkastaa naperot läpikotaisin. Pentueilmoitus tehdään ja kennelnimet virallistetaan. Halusimme Jennin kanssa ehdottomasti näille kahdelle matkaansa kuvaavat nimet ja päätettiin, että tyttö olkoon Koipeliinin Reissuliisa ja poika Koipeliinin Sisupussi.

Minna-Maria