Jenni esittäytyy

Moi, mä oon Ekoluoman Jenni. Asustelen aviomieheni, neljän kookipojan ja kissan kanssa maalaiskylässä nimeltä Torvenkylä. Se sijaitsee Kalajoen Himangalla ja on ihana idyllinen, pieni kylä peltojen sekä maaseudun rauhan keskellä. Omistamme sieltä kaksi taloa, ja tässä vanhemmassa talossa olisi tarkoitus pitää kennelimme majaa.

Olen eläinrakas ollut pienestä saakka ja meillä on ollut eläimiä niin kauan kuin muistan. Vaarini kasvatti pienimuotoisesti karjalankarhukoiria ja yksi hänen kasvatti asui meillä, kun olin ihan pikkutyttö. Sämpy oli tämä upea mustavalkoinen koira nimeltään. Sämpyn lähdettyä Amerikkaan, perheeseemme muutti pieni perhoskoira nimeltä Roope eli Minimoon's Black Robert (1987-1999). Elämäni matkan varrella minulla on ollut niin hamstereita, hoitokani, hoitohevosia, akaattikotiloita kuin oma ensimmäinen koira, perhoskoira Oliver. 

Olen harrastanut koko ikäni ratsastusta ja hevosia. Yläkuvassa oleva musta kiitolaukkahevonen oli elämäni ensimmäinen iki-oma heppa. Kapu-papparainen, eli Capuccino (1991-2017), ei vaan ollut pelkkä hevonen, sillä se oli mun elämäni hevonen sekä tärkeä turpaterapeutti. Ostin Kapun itselleni ratsastuskoululta, kun papparainen tuli eläkeikään, ja jossa herra oli hoitohevoseni monen vuoden ajan. Ja voin kertoa, että se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä meidän ensimmäinen ratsastunti oli jotain ihan järkyttävää taistelua. Onneksi ratsastuksenopettaja Sirpa oli kaukaa viisas ja laittoi mustan orhin mulle taas seuraavaksi tunniksi. Kerta kerran jälkeen yhteistyömme alkoi toimimaan ja niin se rakkaus roihahti tätä pippurista mustaa kohtaan.

Samaa ei voi sanoa corgien kohdalla tapahtuneen. Se kun on ollut rakkautta samantien. Jo silloin kun näimme ensimmäisen kookimme Jalmarin reilun 4 viikon ikäisenä.  Mokomakin rontti puraisi mua varpaasta eli pentu valitsi meidät, emmekä me sitä. Nyt en vaihtaisi corgejani mihinkään maailmassa. Ne ovat ihan parhaita tyyppejä ja niiden luonne on täyttä kultaa.

Minna-Maria esittäytyy

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. 

Lapsena vietin kesät maalla lehmien ja vasikoiden kanssa. Heräsin aamunavettaan ja haimme setäni kanssa lehmät laitumelta lypsylle. Iltanavetan jälkeen lämmitettiin sauna ja iltapalaksi syötiin lämmintä leipää ja itsetehtyä viiliä.

Naapuritalon berninpaimenkoira oli ensimmäinen koirakaverini. Kuljimme yhdessä kuin paita ja peppu. Opetin koiralle yksinkertaisia temppuja, mitä nyt kymmenvuotias kaupunkilaistyttö osasi. 

Oman koiran hankin vasta kypsällä iällä. Kamu tuli taloon 2010. Harkitsin pitkään rotua jolla olisi luonnetta, mutta pysyisi tontilla. Paimenkoira tuntui jotenkin meille sopivalta. Corgilta löytyy näitä ominaisuuksia ja hurja nippu muita sangen mielenkiintoisia luonteenpiirteitä. 

Matkamme on vasta alussa. Pysähdy, ihmettele, valitse uusi polku ja olet lähempänä corgin mieltä kuin uskotkaan!