Talvi on koiran parasta aikaa!

25.01.2021

Kamu kävi tänään rokotuksissa ja samalla eläinlääkäri katteli vähän paikkoja. Liian likeinen tutkimus ei ukkelia miellyttänyt, muutaman kerran piti murahtaa. Oli siis parempi laittaa herralle pehmeä kuonokoppa ettei lääkärin sormista tullut hakkelusta. Silmissä oli havaittavissa kaihia, mutta se lienee kesällä 11 vuotta täyttävälle Kamulle ihan iän tuomaa vaivaa. Onneksi koiralla on vahva hajuaisti. Sillä pärjää vaikka näkö hiukan sameneekin. Sydän löi hienosti ja kroppakin sai kehuja! Poika jaksaa edelleen temmeltää tyttöjen kanssa vaikka umpipolulla onkin helpompi pitää perää. Mitäpä sitä turhaa ittiänsä rasittaa!

Käytiin porukalla Pehkolanlammella kahlaamassa. Lunta oli kainaloita myöten. Pakkasta just sen verran ettei Kamunkaan tassuja palellut. Muutamia ketun jälkiä oli piirtynyt Sanginjoen lumikannen päälle. Vaikka koskematonta lunta oli joka puolella, Peppi, Kamu ja VillaPampula haistoi myyrät hangen läpi. Niitä piti ihan urakalla kaivella. Välillä pysähdeltiin kuulostelemaan hiljaisuutta ja tuijottelemaan isojen kuusien latvoja. Mettälintukin pyrähti lentoon Pepin kuonon edestä. Tällaisten mettäreissujen jälkeen koirilla uni maittaa ja mammakin saattaa ottaa pikku tupluurit..


 Minna-Maria