Pääsiäisenä saa riehua, saunoa, huomiota ja herrrrkkuja!

03.04.2021

Käväistiin Himangalla yökunnissa Peppineitin ja Kamuherran kanssa. VillaPampula sai tällä kertaa jäädä kotinaiseksi. Mikäpä sillä oli ollessa kun sai kahelleen olla öllötellä Eelin kanssa.. 

Tämä reissu olikin eka kerta Kamulle Onnelassa. Ukkeli viihtyi niin hyvin, että lähtöpäivänä oli tosi vääräniskaa hypätä autoon. Kaikki talon lelut piti kantaa yksitellen isännälle leikittäväksi. Saunaankin oli melkein menossa, mutta pyörsi kuitenkin ovelta takaisin. Pitkänä perjantaina kävimme  peltolenkillä lakeuksien keskellä. Joutsenpari ja kurjet huutelivat varoituksia pellon laitamilta. Peppiä kiinnosti lähinnä maataloilta kantautuvat ihanat tuoksut kun Kamu tyytyi merkkaamaan tien laidat omikseen. Iltasella oltiin taas kotona ja Villa vastassa ovella.  Huomasi, että Villa oli kaivannut laumansa puuttuvia jäseniä, sillä yö nukuttiin kaikki samassa läjässä.

Lauantaina 3.4. päästiin pitkästä aikaa aurinkoisella ilmalla mettälenkille. Yöllä oli varmaankin pitänyt pikku pakkasta, koska hanki kantoi jopa meikäläisen! Muutamia hiihtäjiä oli vielä laduilla. He katselivat hymyillen koipeliinien laukkaamista hangen päällä. Muutama lomapäivä on vielä jäljellä. Sitähän ehtii vielä vaikka ja mitä!

ps. Niitä herrrkkuja saatiinkin jo tuloiltana. Jenni laittoi meille matkaan kalkkunankauloja - nam ja maiskis!!


Minna-Maria