Hakuhommissa tyttöjen kanssa - me löydettiin!
Suomen Welsh Corgi Seura ry - Pohjois-Suomen alaosasto https://www.facebook.com/groups/354282182685 järjesti 19.6. Oulunsalon metsässä Tutustu hakuun tapahtuman. Olimme heti aivan innoissamme. Otin Peppineitin ja VillaPampulan mukaan. Pakkasin reppuun vettä ja palkkionappuloita sekä sääskihatun itselleni.
Sää suosi, pieni tuulen vire pyöritteli merkkinauhoja ja taivas oli puolittain pilvessä. Aktiivinen palveluskoiraharrastaja Ronkaisen Jenni avusti ja kertoi meille henkilöhausta lajina. Pääsimme kokeilemaan maastossa kumpikin Jutta Kontkasen kanssa koiriemme toimia. Koirien odotellessa autossa, merkitsimme hakuruudut ensin nauhoin ja sitten kävellen maastossa ristiin rastiin. Näin saimme ihmisen hajua metsän pohjaan.
Jutan koira Maya pääsi ensin kokeilemaan. Menin maalimieheksi noin 40 metrin päähän varvikkoon köllöttämään, mukana minulla oli purkki herkkuja ja Mayan lempilelu. Pikku hiljaa Maya ja Jutta lähestyivät Jennin kanssa minua. Koira otti muutamia kertoja ilmavainua ja lopulta hoksattuaan maassa makaavan ihmisen herkkujen ja kehujen kanssa, tuli koira häntä heiluen luokseni. Pöystiherra kaarteli hieman laajemmalla alueella, mutta löysi maastossa makaavan henkilön hienosti.
Vaihdoimme maalimiestä ja oli Jutan vuoro mennä hyttysten syötäväksi. Peppineiti lähti innoissaan matkaan, pysähtyi ihmeissään kun minä pysähdyin. Paimenkoiralle tyypilliseen tapaansa koira alkoi haukulla komentaa meitä eteenpäin, välillä hieman turhautuneenakin hitaasta matkanteosta. Hitaasti mutta varmasti lähestyimme kohdetta. Pepin jäädessä ihmettelemään muita hajuja menimme muutamia askeleita eteenpäin, aivan puhumatta. Emme antaneet koiralle suullisia- tai viittoma-apuja. Koiran täytyi toimia itsellisesti ja hoksata mistä oli kyse. Kyllähän nämä kuonoaan osaavat käyttää ja tässä hämmentävässä tilanteessa oli huikea seurata miten Peppi poimi ilmasta tulevat hajut kuonoonsa. Sieltä se lopulta mättäältä äkkäsi Jutan. Kauhean pelottavahan se ensin oli, mutta tutun äänen kuulleessaan Peppi juoksi häntä heiluen nameja syömään ja kehuja kuulemaan.
Villa toimi hiljaisemmin, mutta välillä apuja minulta pyytäen. Etenimme hitaasti, Villa haisteli varvikkoa ja kuunteli metsän ääniä. Nuoreksi koiraksi osasi hienosti keskittyä ja poimia ilmasta hajuja. Haku onnistui myös Villalta hienosti!
Molempien koirat saivat tehdä haun kaksi kertaa. Näin niille jäi hyvä muistijälki seuraavaa kertaa varten, alkoivat ymmärtää mistä tässä on oikein kyse. Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän lajiin. Itse aion tehdä muutaman ruudun mökkimetsäämme. Saa Kamuherrakin kokeilla!